top of page

Matti vestman

Painonnoston, lihasvoimaharjoittelun sekä lihasliikkuvuuden ammattilainen.

Olen toiminut erilaisissa valmennustehtävissä 20 vuotta, joista viimeiset kymmenen vuotta olen pyörittänyt Helsingissä Tempaus-Areena nimistä harjoittelukeskusta.

Tavoitteeni koko valmentajaurani ajan, on ollut opettaa painonnostoliikkeitä mahdollisimman monen suomalaisen ihmisen liikuntamuodoksi. Näiden liikkeiden kokonaisvaltaisuus selän hyvinvoinnin kannalta on vertaansa vailla. Harjoittelu tehdään pääosin ihan tavallisella harjanvarrella, joten kyse ei ole mistään raudan kolistelusta!

Ajatukseni on ollut alusta saakka tarjota osaamistani erilaisten fyysisten vammojen hoitoon. Monen vamman paranemisprosessille on tärkeää oikein tehty aktiivinen lihasten liikkuvuuden ja voiman lisääminen. Lepäämällä ja lenkkeilemällä ei fyysisiä vaivoja ja vammoja useinkaan korjata.

Erikoisosaamiseni liittyy ihmisten selän sekä niska- ja hartiaseudun vaivoihin. Nämä ongelmat voidaan jakaa kahteen ryhmään: elintapavaivoihin ja vaikeampiin vammoihin, joita ovat esimerkiksi välilevyihin tai rasitusmurtumiin liittyvät vaivat. Minulla on kokemusta kummistakin ryhmästä useiden satojen asiakkaiden verran. Elintapavaivat ovat kaikista selkä ja niska-hartiaseudun ongelmista jopa 90%, ja vain 10% ovat vakavampia vammoja.

Contact
verkkokurssit
Haluatko kokeilla millaista on keppijumppa?

Painonnostoharjoitteisiin pohjautuvan keppijumpan avulla monet vammat paranevat ja poistuvat, kuten niska- ja hartiaseudun sekä selän kiputilat. Siirry Kepin & Porkkanan sivuille ja pääset tutustumaan maksutta Masan keppijumppaan ja kokemaan millainen olo keppijumpan jälkeen syntyy. 

bottom of page